Brother Christmas

Yhdessä olemme enemmän

Brother Christmasin toiminta alkoi joulukuussa 2015, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana toiminta ja vauhti kasvoivat hurjasti. Kaikkea toimintaa on ohjannut sama perusajatus: pienellä panoksella suuri hyöty sekä suora kanava autettaviin. Brother Christmas haluaa olla matalan kynnyksen tuki ihmisille, joille elämä on tuonut jo riittävästi haasteita muutenkin. Tänä päivänä myös yritykset haluavat tehdä hyvää ja sen on huomannut myös Brother Christmas. Siksi myös yrityksille on luotu helppo kanava auttaa ja olla tukena lähimmäisilleen. Tässä työssä UP Partners haluaa olla mukana vuonna 2018 lahjoittamalla 10% Tie Tähtiin -webinaarisarjan tuotosta Brother Christmasin työhön. Lue lisää.

Liput

Sarjaliput edullisemmin

Webinaarin sisältö

Yhdessä olemme enemmän! Brother Christmas tavoittaa sosiaalisen median kautta tällä hetkellä noin 1 000 000 ihmistä viikossa. Hänen tekonsa tuovat apua, toivoa ja suuren määrän inspiraatiota muille ihmisille. Moni onkin ottanut mallia hänen suurenmoisesta työstään ja alkanut myös itse toimia pelkän puhumisen sijaan. Toiminnan avulla puututaan myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja annetaan ääni niille, jotka eivät sitä muuten saisi kuuluviin. Webinaarissaan Brother Christmas auttaa meitä löytämään auttajan itsestämme. Auttaminen on tahtolaji, joka tuo hyvää oloa niin muille kuin itsellemme. Miten löytää tuo auttamisen ilo arjen kiireiden keskellä?

Tämä webinaari sopii sinulle jos:

Olet kiinnostunut Brother Christmasin työstä ja haluat osallistua

Haluat oppia tapoja auttaa ja antaa hyvän kiertää matalalla kynnyksellä. Jokainen meistä voi olla hyväntekijä!

Brother Christmas

Brother Christmas on perheellinen ja yrittäjätaustainen isä Uudeltamaalta. Työkokemusta on kertynyt rahoitusalalta sekä yrittäjänä kaupan alalta ja hyvinvoinnin puolelta hierontayrittäjänä. Lisäksi kokemusta on kertynyt urheilun puolelta, maajoukkuetasolta asti. Brother Christmas seurasi pitkään maailman menoa kotisohvalta, kunnes totesi, että myös tavallisen ihmisen täytyy voida tehdä jotain.

UP Tie Tähtiin -webinaarit

Ainutlaatuinen, tunteita kutkuttava, ajatuksia herättävä ja yhteisöllisyyttä vahvistava sarja, puhujina kotimaiset viihteen, tieteen ja työelämän tähdet.

Webinaarisarjat

7000+
Valmennustuntia
5000+
asiakasta
4,6+
Palautteemme keskiarvo
10+
Valmentajaa