Frank Martela

Itseohjautuvuus, eli miten löydät sisäisen motivaatiosi

Mitkä asiat ajavat meitä tekemään päätöksiämme? Miksi hakeuduin juuri tälle alalle, tähän työhön tai näiden vapaa-ajanviettotapojen pariin? Sisäinen motivaatio on keskeisessä roolissa päätöksiä tehdessämme sekä ihmisen oman elämän hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden kannalta. Kun annamme omalle sisäiselle motivaatiollemme tilaa, ja toteutamme sen pohjalta asioita, pääsemme kokemaan omassa elämässämme merkityksellisyyttä. Lue lisää.

Liput

Sarjaliput edullisemmin

Webinaarin sisältö

Sisäinen motivaatio on teema, jota Frank Martela on jo monta vuotta pyöritellyt eri muodoissa sekä tutkimuksellisesti että elämässä. Se on teema, jonka Martela uskoo olevan meille jokaiselle hyvin arvokas ja tarpeellinen.

Sisäisellä motivaatiolla on tulevaisuudessa yhä kasvava rooli myös työelämässä. Kun työ ja työn tekeminen monipuolistuu, kun työ ei ole enää yhdessä ja samassa putkessa menemistä, ihminen joutuu ottamaan aktiivisempaa roolia siinä, miten omalla urallaan etenee ja minkälaisia valintoja omassa toiminnassaan tekee. Silloin on tärkeää, että tekee valintoja omalta kannaltaan oikeilla perusteilla. Tässä webinaarissa Martela auttaa meitä sisäisen motivaation tunnistamisessa: mistä minun sisäinen motivaationi löytyy ja miten voin sen valjastaa oikeiden valintojen tekemiseen? Miten toteutan paremmin omaa sisäistä motivaatiotani ja sen tukemia asioita sekä työssäni että elämässä ylipäätään?

Tämä webinaari sopii sinulle jos:

Mietit työsi mielekkyyttä

Oletko kuunnellut sisäistä motivaatioitasi ja teetkö itsellesi oikeita asioita?

Etsit uutta suuntaa, muttet tiedä mistä aloittaa

Yleensä vastaus löytyy itsestäsi.

Frank Martela

Frank Martela, FT, on inhimillisen kokemusmaailman ja hyvän elämän tutkija. Hän toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologian laitoksella Myötätunnon mullistava voima - tutkimushankkeessa ja valmentajana Filosofian Akatemia Oy:ssä. Aiemmin hän on toiminut vierailevana tutkijana Rochesterin yliopiston motivaatiotutkimusryhmässä, tehden yhteistyötä kansainvälisesti tunnetun professori Richard Ryanin kanssa. Frankin poikkitieteelliset tutkimuskohteet keskittyvät sisäisen motivaation, merkityksellisen elämän ja hyvän vuorovaikutuksen teemoihin, joita hän tutkii sekä filosofisesta että sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Tieteellisen tutkimuksen lisäksi Frank on kysytty puhuja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka on kirjoittanut laajalle yleisölle esimerkiksi kirjat Valonöörit - Sisäisen motivaation käsikirja (2015), Tahdonvoiman käyttöohje (2013) ja (yhdessä Karoliina Jarenkon kanssa) Draivi - Voiko sisäistä motivaatiota johtaa? (2015).

UP Tie Tähtiin -webinaarit

Ainutlaatuinen, tunteita kutkuttava, ajatuksia herättävä ja yhteisöllisyyttä vahvistava sarja, puhujina kotimaiset viihteen, tieteen ja työelämän tähdet.

Webinaarisarjat

7000+
Valmennustuntia
5000+
asiakasta
4,6+
Palautteemme keskiarvo
10+
Valmentajaa